Näin rasva oikeasti palaa

4 asiaa, jotka olisin halunnut tietää ennen laihduttamista 

Pasta parsa tomaatit

Popsugar-hyvinvointisivuston Jenny Sugar kertoo, mitä jokaisen laihduttajan kannattaisi tiedostaa ennen painonpudotusurakkaansa.

Popsugar-hyvinvointisivuston toimittaja Jenny Sugar on tunnettu lukuisista painonpudotuskokeiluistaan. Jenny on kokeillut laihduttamista muun muassa lisäämällä vedenjuontia ja vähentämällä hiilihydraattien syöntiä.

Nyt Jenny paljastaa, mitkä neljä asiaa ovat olleet tärkeimmät naisen painonpudotukselle. Nämä asiat hän olisi halunnut tietää jo ennen urakkansa aloittamista.

1. Annoskoko pitäisi muistaa myös ”terveysruoissa”

– Vaikka joku ruoka ei olisikaan varsinaisesti roskaruokaa, se ei tarkoita sitä, että voisit syödä sitä mielin määrin. Muista annoskoot myös terveysruoissa, kuten pähkinöissä, siemenissä ja muissa terveellisissä välipaloissa.

2. Kasvisruoka ei ole automaattisesti terveellistä

– Kaksi kämppäkaveriani olivat pitkiä, hoikkia ja vegaaneja, joten oletin kasvisruoan olevan avain onnistuneeseen painonpudotukseen. Jätin ruokavaliostani eläinperäiset tuotteet, mutta söin sitäkin enemmän pastaa, leipää, maidotonta jäätelöä ynnä muuta. Kasvisruokavalio ei ole automaattisesti oikotie onneen, vaan se voi jopa lihottaa.

3. Kävely ei riitä liikunnaksi

– Kävely on ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin pelkkä sohvalla istuskelu, joten oletin hyötyliikunnan olevan avain onnistuneeseen painonpudotukseen. Se ei kuitenkaan riitä. Sinun täytyy polttaa yli 3500 kilokaloria laihtuaksesi viikossa puoli kiloa. Puolen tunnin kävely polttaa noin 120 kilokaloria.

4. Älä palkitse itseäsi ruoalla

–Kuvittelin treenin jälkeen ansaitsevani pienen tankkauksen. Kaikki se hyvä, minkä olin saanut aikaan treenatessani meni hukkaan, koska söinkin yhtäkkiä enemmän kuin olin kuluttanut. Jos haluat palkinnon treeneistäsi, älä palkitse itseäsi ruoalla. Keksi joku muu sinua motivoiva asia palkinnoksi.

Lähde: Popsugar